Ympäristönsuojelu
Ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävänä on ympäristönsuojelun valvominen ja edistäminen kunnassa.
Viranomaistehtäviin kuuluvat mm:
- Ympäristöluvat
- Maa-ainesluvat
- Maisematyöluvat (Haetaan Lupapisteen kautta)
- Meluilmoitukset
- Vesilain valvontatehtävät
- Jätelain valvontatehtävät
Haja-asutusalueen vesi- ja jätevesiasiat
Viemäriverkostojen ulkopuolella kiinteistön talousjätevesien käsittelystä vastaa kiinteistönomistaja. Jätevedet tulee käsitellä niin, ettei niistä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa, esimerkiksi haitallisia muutoksia naapuruston kaivojen tai lähivesien vedenlaadulle. Jätevesien käsittelyjärjestelmä on kunnostettava paikalliset vaatimukset täyttävälle tasolle 31.10.2019 mennessä. Lisätietoa löytyy ympäristöhallinnon sivuilta Kiinteistöjen jätevesien käsittely
Talousvesien käsittelystä säädetään Valtioneuvoston Talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla
Omistajan on laadittava jokaisesta viemäriverkon ulkopuolella sijaitsevasta kiinteistöstä selvitys jätevesijärjestelmästä (pdf).
Omistajan on ylläpidettävä jokaisesta viemäriverkon ulkopuolella sijaitsevasta kiinteistöstä jätevesijärjestelmän käyttö- ja huolto-ohjetta (pdf).
Uutta rekennettaessa on tehtävä Jätevesijärjestelmän rakennustapaselostus (pdf).
Ympäristölupa
Ympäristöä kuormittaville toiminnoille on toiminnan harjoittaja velvollinen hankkimaan ympäristöluvan Harjavallan kaupungin kaupunkikehityslautakunnalta tai Aluehallintovirastolta.
Ympäristönsuojelulaissa ja Valtioneuvoston asetuksessa on lueteltu ne toiminnot, jotka ovat luvanvaraisia sekä mikä viranomainen on toimivaltainen tietyille toiminnoille. Lisätietoja ympäristöluvan hakemisesta löytyy Ympäristöhallinnon sivulta.
Harjavallan kaupungin ympäristönsuojelunviranomaisen maksut – Ympäristönsuojelutaksa (pdf)
Maa-aineslaissa ja Valtioneuvoston asetuksessa on kerrottu, mitä maa-ainesten ottamisesta on määrätty. Louhinnan ja murskauksen osalta on määräyksiä ja velvoitteita myös Valtioneuvoston asetuksessa kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta (800/2010).
Karjanlannan patterointi
Kaupungin ympäristösuojeluviranomaiselle on annettava ilmoitus karjanlannan patteroinnista perustuen Valtioneuvoston asetukseen maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta.
Meluilmoitus
Erityisen häiritsevää melua tai tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta on tehtävä ilmoitus kaupungin ympäristösuojeluviranomaiselle. Järjestyslaki.
Rantojen kunnostus
Vesirakennustöistä tulee ilmoittaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus). Suunnitteluun kannattaa ottaa mukaan kaikki ne tahot, joihin asialla on vaikutusta esim. rantanaapurit ja vesialueen omistajat. Kunnostukseen tarvittavat ilmoitukset, luvat ja suostumukset tulee hankkia ennen toimenpiteisiin ryhtymistä. Ilmoituksen perusteella ELY-keskus voi vaatia, että työlle haetaan lupa aluehallintovirastosta. ELY-keskukset ovat ottaneet käyttöönsä sähköisen ruoppaus- ja niittoilmoituslomakkeen. Lisätietoja löytyy ympäristöhallinnon sivuilta Rantojen kunnostus.
Pienimuotoisia, käsivoimin toteutettavia rantojen kunnostustoimenpiteitä voidaan tehdä oman harkinnan mukaan pääsääntöisesti ilman lupaa tai ilmoitusta.