Henkilökuva

Emil Herman Robert Cedercreutz 1879 – 1949 oli syntyisin historiallisesti perinteikkäältä Köyliön seudulta, Satakunnasta. Hänen synnyinkotinsa oli Köyliönkartano. Cedercreutzin isä oli Köyliönkartanon omistaja vapaaherra Axel Fredrik Nicolaus Cedercreutz (1847-1909) ja äiti Johanna Lovisa (Louise) Björkenheim (1848-1921) Vuojoen kartanosta Eurajoelta. Perheellä oli vahva säätyläistausta. Emilillä oli kolme vanhempaa veljeä: Axel, Edvard ja Gustaf sekä kuopuksena syntynyt Karin-sisko.

Emilin vanhin veli Axel koulutettiin lääkäriksi ja hänestä tuli Köyliönkartanon isäntä isänsä jälkeen. Lääkärin toimen ja Köyliönkartanon viljelyn rinnalla hän loi merkittävän tieteellisen ja pedagogisen uran Helsingin yliopiston iho- ja sukupuolitautiopin professorina. Toiseksi vanhin veli Edvard koulutettiin insinööriksi. Hänen elämänkaareensa kuuluivat tehtävät talouselämässä mm. energiatalouden alalla Puolassa ja sittemmin Helsingin kaupungin kaasulaitoksen johtajana ja kehittäjänä, sekä A. Ahlström Oy:n Varkauden tehtaiden johtajana ja Högfors Oy:n johtajana. Kolmas veli Gustaf toimi tuomarina. Hän hoiti virkaa Turun Hovioikeudessa, sitten senaatin oikeusosastossa sekä myöhemmin Helsingin raastuvanoikeudessa ja toimi myös asianajajana omassa asianajotoimistossaan Helsingissä. Gustaf-veli toimi myös liike-elämän palveluksessa kuljetus- ja huolinta-alalla Oy Viktor Ab:n ja muutamien muiden samalla alalla toimivien yhtiöiden johdossa.

Emilin veri veti taiteeseen jo pikkupoikana, toisin kuin muiden veljesten. Julkishallinto, talouselämä ja palveluammatit eivät kuitenkaan jääneet Cedercreutzille vieraiksi, vaikka hänestä tulikin taiteilija. Lukuisten sukulaisten, tuttavien ja ystävien kautta hänelle avautui yhteiskunta laajasti. Cedercreutzista itsestään kehkeytyi vankka satakuntalainen kulttuurivaikuttaja.

Kodin perintönä Cedercreutz sai vahvan kielitaidon ja hyvän koulutuksen. Kodin taloudellinen tuki mahdollisti Emilin oppikouluopinnot Helsingissä, Nya Svenska Läroverketissä, josta hän kirjoitti ylioppilaaksi 1897. Vanhempiensa toivomusten mukaisesti Emil aloitti lakitieteen opinnot Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa Helsingissä. Hän harjoitti juridiikanopintoja vastahakoisesti neljän vuoden ajan. Lakikirjat ja lainopin tehtävät pyörivät silmänlumeena pöydällä, mutta sakset ja mustaa paperia oli aina pöytälaatikossa jonka Emil sulki vaivihkaa, jos joku tuli huoneeseen. Samalla hän opiskeli yliopiston piirustussalissa taidemaalari Fredrik Ahlstedtin ja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa kaivertaja Carl Jahnin johdolla. Hän oli ensimmäisten oppilaiden joukossa kun englantilais-belgialainen taidemaalari ja keraamikko Alfred William Finch aloitti keramiikan opetuksen Ateneumissa syksyllä 1900.Taidemaalari Albert Edelfeltin kannustuksen avulla Emil Cedercreutz sai vaihtaa lakikirjat saveen ja muovailupuikkoon. Suomen Taiteilijaseuran jäseneksi Cedercreutz hyväksyttiin 1900. Ensimmäiseen taidenäyttelyyn hän osallistui leikkaamillaan silueteilla jo 1899. Kuvanveisto-opintonsa Cedercreutz aloitti Suomen Taideyhdistyksen uudella kuvanveistolinjalla 1902 opettajanaan kuvanveistäjä Viktor Malmberg. Näin Emil Cedercreutz oli ensimmäinen kotimaassa kouluttamaan aloitettu kuvanveistäjä ja myös ensimmäisen lukukauden ainoa oppilas kuvanveistolinjalla.

Isä Axel Cedercreutz rahoitti kuolemaansa 1909 asti Emilin lähes kymmenen vuoden taideopinnot, joita hän vuosien 1900-1913 aikana suoritti myös ulkomailla, Brysselissä, Roomassa ja Pariisissa. Kodin taloudelliseen tukeen kuului myös oman erämaa-ateljeen, Ilmilinnan maaseutuateljeekodin, saaminen Köyliöön Ilmijärven rannalle Köyliönkartanon maille 1905. Cedercreutzilla oli aikansa taiteilijoiden joukosta melkeinpä parhaat lähtökohdat uralleen sosiaalisen taustansa, kotisivistyksensä, koulutuksensa, kielitaitonsa ja varallisuutensa perusteella. Vuosisadan vaihteen ruotsinkielisillä taiteilijoilla oli sosiaalisen taustansa, koulusivistyksensä ja varallisuutensa perusteella keskimääräistä huomattavasti paremmat asemat lähtiessään taiteilijan taipaleelle kuin suomenkielisillä.

Emilin isä Axel Cedercreutz, joka tuli tilanomistajaksi 1869, ryhtyi ajan virtausten mukaisesti uudenaikaistamaan kartanon maataloutta. Axel Cedercreutzin toimesta Köyliönkartanossa siirryttiin kokonaan vuoroviljelyn käyttöön. Peltoja ojitettiin. Viljan puinti- ja kuivausmenetelmiä parannettiin. Karjanhoitoa kehitettiin parantamalla rehutaloutta, jalostamalla nautakarjaa ja uudistamalla sikataloutta. Tilalle perustettiin vientimeijeri. Kartanon saha ja mylly korjattiin uudenaikaisiksi. Metsän kasvua parannettiin ojittamalla suomaita. Tavoitteena oli myös antaa tilattoman väestön viljeltäväksi maata perustamalla torppia ja ulkotiloja. Axel Cedercreutz kuljetti poikiaan perehtymässä tilan töihin: käytiin ulkokartanoissa, katseltiin metsänkaatoa ja soille kaivettuja laskuojia tai turpeennostoa, poikettiin sahalla ja myllyssä tai asioitiin torpparien ja talonpoikien luona. Emil Cedercreutz tunsi mielenkiintoa tilan töihin. Hän oppi maataloustyöt ja opetteli itse mm. tekemään peltotöitä kuten äestämään ja kyntämään. Isänsä mukana kulkiessa Emil oppi tilanhoidon lisäksi tuntemaan kotiseudun ja kotiseudun ihmiset, joita hän kuvasi myöhemmin sekä kuvanveisto- että siluettitaiteessaan.

Cedercreutzin kansankulttuurin tuntemus oli peräisin kotikartanon töiden seuraamisesta ja niihin osallistumisesta. Sitä syvensivät merkittävästi lastenhoitaja Mantan opetukset. Mantalla oli siis suuri vaikutus Cedercreutzin kehitykseen maaseutuväestön työn tuntijana. Mantan antamaan opetukseen kuului karjanhoitoon, taloustöihin ja käsitöihin liittyvien välineiden tuntemus. Lisäksi Mantalta Emil sai opastusta luonnon tuntemiseen ja suomen kielen ja Köyliön murteen taitoon.

Emil Cedercreutzin kasvuympäristössä vaikutti yhtäältä säätyläisten aristokraattinen korkeakulttuuri, toisaalta satakuntalaisen oppisivistystä osaamattoman rahvaan kansankulttuuri. Cedercreutz sai koulunkäyntinsä alettua sopeutua luonnonläheisen maalaiselämän lisäksi myös kaupunkikulttuuriin. Hänen sukupiirissään voitiin elää taloudellisesti huolettomasti, mutta kartanon lähiympäristössä hän ei voinut olla näkemättä maaseudun vähäosaisten puutettakaan. Kodissa arvostettiin omaa kotiseutua, mutta ylläpidettiin luontevasti myös kansainvälisiä kontakteja. Cedercreutzin kasvuympäristö oli harvinaisen monipuolinen. Siinä Cedercreutzin kohdattavana oli runsaasti erilaisia, toistensa vastakohdilta tuntuvia asioita.

Idealistinen näkemys jäi Cedercreutzille kotoaan evääksi elämään. Siihen kuuluivat kartanon työväestön elinolosuhteiden tunteminen ja usko maatyöhön, jota torpparit tekivät omilla peltotilkuillaan, navetoissaan ja päivätyöläisinä kartanon maataloustöissä. Siihen kuului myös luottamus, että kartanon haltijaväki oli niin sivistynyttä ja humaania, että se toimi myös alustalaistensa parhaaksi. Myöhemmin opiskellessaan ulkomailla mm. Belgiassa Cedercreutz tutustui taiteilijapiireihin, jotka ajoivat sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja pyrkivät töillään vaikuttamaan kaivos- ja tehdastyöläisten olosuhteisiin. Cedercreutzin esikuvia arkisen työn kuvaajina olivat mm. kuvanveistäjä Meunier ja taidemaalari Millet.

Henkilönä Cedercreutz oli moni-ilmeinen: sivistynyt aatelinen ja samalla kansanmies, kansainvälinen ja kansallismielinen, ruotsinkielinen ja suomenmielinen. Emil oli pikisilmäinen, ruskeatukkainen hoikka nuorukainen, mutta tukevoitui vanhemmiten. Täyskasvuisena hän oli vain 167 cm pituinen, mutta lyhyenlännän ulkonäön korvasi aina hyvin huoliteltu pukeutuminen ja hienostuneet käytöstavat. Cedercreutz oli kuulu ahkerasta työnteostaan. Hän tunsi hyvin aikansa kirjallisuuden, kuvataiteen, musiikin, näyttämö-, ja jopa sirkustaiteenkin, mutta hallitsi myös tavalliset palkollisten askareet. Emilin kerrotaan olleen vieraanvarainen kuin renessanssiruhtinas ja taitava seuramies, joka sai vieraansa viihtymään. Hänen esiintymisensä ja kielenkäyttönsä vaihtelivat tilanteen ja seuran mukaan. Vapaaherra hän oli siinäkin suhteessa, ettei koskaan avioitunut.

Cedercreutz , E., 1939. Yksinäisyyttä ja ihmisvilinää.
Kava, R., 1994. Emil Cedercreutz – Satakunnan eurooppalainen.
Emil Cedercreutzin museon arkistot ja henkilökunta.