Maahengen temppeli
Emil Cedercreutz perusti museon arkisen maatyön arvostuksen kohottamiseksi. Museon nimeksi tuli Maahengen temppeli. Cedercreutzin omien sanojen mukaan sen tuli olla: ”..maanviljelyksen virren alkusoitto, ylistyslaulu maan, auringon ja ihmisen yhteistyölle”.
Maahengen temppeliin Cedercreutz keräsi maaseudun elämästä kertovaa esineistöä. Vähitellen, kuudessa eri vaiheessa vuosina 1916 – 1942, museo laajeni esittelemään Ala-Satakunnan kansankulttuuria osastoinaan: peltotyökalut, naisten käsityöt, kulkuneuvot, maalaispirtti sekä sepän, nahkurin ja puusepän verstaat. Cedercreutzin toiveena ja tavoitteena oli, että kansanmies kohtaisi museossa esi-isiensä elämän ja aherruksen. Cedercreutz ilmensi Maahengen temppelillään sitä suomalaista maakunta- ja kansallishenkeä, joka oli avautunut hänelle Euroopan kansanelämään ja kansanperinteeseen tutustumisen pohjalta.
Esineiden kerääminen museoon, perustui Cedercreutzin omaan aktiivisuuteen ja tapahtui käytännössä ovelta ovelle -menetelmällä. Cedercreutz oli kerääjänä suoraan yhteydessä ihmisiin, joilta hän esineitä hankki. Cedercreutz kulki keruumatkoilla aluksi polkupyörällä tai hevosella, myöhemmin autolla.
Kirjeessään vuonna 1916 Cedercreutz kuvasi keruumatkojaan: ”Eilen illalla valjastin ennen saunaan menoa vanhaa mustaa Pollea ja lähdettiin Sandran kanssa kiertämään vähäsen Kokemäen taloja Harjavallan rajalla. Saatiin joku ryijy, hevosen länkeitä eri malleja, kolme erilaista puutalikkoa, pellavaloukku, suuri matkavakka, reisukrinni ym. Noin kierrän silloin tällöin illoin”.
Cedercreutzin keräämä noin 70 ryijyn kokoelma on merkittävä. Hän alkoi kerätä ryijyjä jo ennen kuin niitä alettiin arvostaa tekstiilitaiteena. Tieteellisen mielenkiinnon kohteiksi ryijyt tulivat vasta 1914 ja varsinainen ryijyharrastus virisi Hörhammerin Gallerian ryijynäyttelystä 1918. Varhaisimmat tiedot Cedercreutzin ryijyharrastuksesta ovat jo vuodelta 1904.
Cedercreutz kirjoitti muistelmissaan: ”Ihmeellisintä oli, että aloitin sisustuksen ryijyistä. Silloin (1905) oli tuskin ainoatakaan yksityishenkilöä, joka olisi niitä koonnut, ja noista ”vanhoista rääsyistä”, joita pyöräni ohjaustangolla kuljetin kotiin pyyntimatkoiltani tehtiin paljon pilaa. Niiden hinnat vaihtelivat kymmenestä kolmeenkymmentä markkaa. Paikkasin ja parsin ahkerasti ryijyjäni, neuloin uutta nukkaa, haalistin ja värjäsin lankoja saadakseni värisävyt sopimaan iän haalistamiin kohtiin ja vihdoin sain kokoelmani valmiiksi, noin kuusikymmentä kappaletta, jotka myöhemmin ovat olleet näyttelyissä ja herättäneet asiantuntijoitten huomiota. Vasta kymmenen vuotta myöhemmin heräsi mielenkiinto vanhaan tekstiilitaiteeseen kansallismuseon ja yksityisten taidekauppiaitten antaessa virikkeen. Niihin aikoihin oli kyllä jo olemassa kansallismuseon edeltäjä ”ylioppilaiden kansatieteellinen museo”, joka sijaitsi eräässä puutalossa Kasarminkadun varrella, mutta sen ryijykokoelma oli silloin niukka. Minun kerääjäintoani oli ehkä siis omiaan nostamaan epämääräinen tietous, että olin tuntematon esitaistelija tällä alalla”.
Paikallismuseoita oli 1900-luvun alussa harvassa. Niitä oli kaikkiaan, kaupunkimuseotkin mukaan lukien, vuonna 1910 noin 30. Cedercreutzin ajatus museon perustamisesta maaseudulle jo vuonna 1904 oli siis hyvin varhainen Suomen museoiden syntyhistoriassa. Maahengen temppeli oli Suomen seitsemäs maaseudulle perustettu museo. Yhtenä esikuvana sen perustamiseen saattoi olla 1916 yleisölle avattu uusi Kansallismuseo.
Cedercreutz rakennutti Maahengen temppelin hetken innoituksesta kulloinkin käsillä olleista rakennusaineista. Rakennus alkoi rappeutua jo 1940-luvulla. Rakennuksen säilyttävä kunnostus aloitettiin 1993, ja se jatkuu edelleen ja sille ollaan suunnittelemassa uusiokäyttöä. Vuonna 1949 syntyi ajatus korvata Maahengen temppeli uudella museorakennuksella kokoelmien säilymisen turvaamiseksi. Taiteilijan veljenpojan, arkkitehti Joonas Cedercreutzin, laatimat piirustukset valmistuivat 1963. Rakennus toteutettiin kolmessa eri vaiheessa vuosina 1971, 1977 ja 1996. Viimeksi valmistuneen osan piirustukset ajantasaisti arkkitehti Mariana Cedercreutz. Maahengen temppelissä esitellään 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuolen elinkeinoja, ruokataloutta, kulkuvälineitä, asumista ja käsitöitä. Uuden maahengen temppelin näyttelypinta-ala on noin 1000 neliötä.
Lähteet:
Cedercreutz , E., 1939. Yksinäisyyttä ja ihmisvilinää.
Kava, R., 1994. Emil Cedercreutz – Satakunnan eurooppalainen.
Emil Cedercreutzin museo- ja kulttuurikeskuksen arkistot ja henkilökunta.
