Pirta

Emil Cedercreutzin museon elokuun kuukauden esine on museon kokoelmiin ja Maahengen temppelin perusnäyttelyyn kuuluva nauhapirta, jota myös kutsutaan tiuhta-nimellä. Kuvan pirta on materiaaliltaan puuta ja muodoltaan litteä, ympyrän muotoinen lauta, jonka ylä- ja alaosiin on koverrettu pyöreät kolot.

Pirta on lautamainen nauhankudontaväline, jonka rakoihin ja reikiin pujoteltiin loimilangat. Pirtaa nostettaessa rei’issä olevat langat nousivat raoissa olevia lankoja ylemmäksi ja pirtaa laskettaessa ne laskivat alemmaksi. Näin syntyi kaksi erilaista viriötä eli loimilankojen väliin jäävää tilaa, johon kude pujotettiin. Kuvassa pirran vasemmalla puolella näkyy pienempi puuesine, jota käytettiin apuna pujotettaessa kudetta loimien väliin. Pienempää esinettä kutsutaan nimillä syöstävä ja käpy. Eri työvaiheiden myötä syntyy pirtanauhaa, jota näkyy kuvassa pirran alapuolella.[1]

Entisaikaan erilaiset kotitekoiset nauhat olivat käytössä monenlaisissa hyöty- ja koristetarkoituksissa. Poiminnalla koristetut pirtanauhat olivat osa kansantaidetta. Läntisessä Suomessa, varsinkin Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla, missä koristeveistotaito oli 1700- ja 1800-luvuilla kehittynyttä, myös nauhapirrat olivat niitä lahjaesineitä, joita sulhasmiehet koristelivat leikkauksin ja maalauksin. Nauhapirtaa kutsutaan eri puolella Suomea eri nimillä: lounais- ja pohjoissuomalaiset tuntevat nauhapirran tiuhta-nimisenä, eteläpohjalaiset viulana, karjalaiset paikoitellen mytkänä. Etelä-Suomessa esinettä kutsutaan paikoitellen nimellä sidekaide. Vyö- ja nauhapirta -sanat ovat puolestaan itäsuomalaista perua.[2]

Kuvan pirtaan pääset tutustumaan Emil Cedercreutzin museon Maahengen temppeli -perusnäyttelyssä. Tervetuloa!

Lähteinä käytetty:

[1] Kava, Ritva & Nordberg, Henri & Venho, Tuulevi (toim.) (1995). Maahengen temppeli. Opas maaseudun entisaikain elämänmenon tuntemiseen. Toimittaja: Venho, Tuulevi. Emil Cedercretzin museon julkaisuja 6. Kustantaja: Harjulan Kilta ry. s. 29; Vuorela, Toivo (1979). Kansanperinteen sanakirja. Porvoo: WSOY. s. 289.

[2] Merisalo, Viivi 1985 (1966). Nauhoja. Porvoo: WSOY. 3. painos. s. 7, 10.

Emil Cedercreutzin museon arkisto.