Siluetti
Emil Cedercreutz (1879–1949)

Emil Cedercreutzin museon julkaisemat kuukauden esineet esittelevät lukijoille yksittäisiä, mielenkiintoisia osia museon kokoelmista. Tässä kuussa esittelemme teille yksityiskohdan Cedercreutzin siluettituotannosta – kuvan siluetti saattaa olla katsojalleen tuttu jo ennestään, sillä se on myös Emil Cedercreutzin museon logo.

Siluetti tai silhuetti on varjokuvaan tai piirrokseen verrattava kuva, jossa näkyvät kohteen uloimmat ääriviivat ja jonka keskusosa on usein yksivärinen ja väriltään musta. Sanana siluetti on peräisin 1700-luvulla eläneestä ranskalaisesta valtiovarainministeri Étienne de Silhouettesta, joka tuli niin tunnetuksi säästäväisyydestään, että kansan suussa hänen nimeään alettiin käyttää kuin synonyyminä edullisuudelle. Samoihin aikoihin varjokuvien leikkaaminen mustasta paperista kasvatti taidemuotona suosiotaan ja tarjosi maalauksiin tai veistoksiin verrattuna huomattavasti edullisemman tavan tehdä muotokuvia. Edullisena pidettyä siluettitaidetta alettiin kutsua valtiovarainministerin nimeen viitaten silhouette-nimellä ja siten nimi vakiintui käyttöön tästä taidemuodosta puhuttaessa.[1]

Cedercreutz leikkasi siluetteja jo lapsena ja kuvaa harrastuksensa alkuaikoja lapsuudessaan omin sanoin seuraavasti: ”Äestykseen, kyntöön ja lannan levittämiseen käytettiin koko ”läänin” voima – pelloilla oli seitsemänkymmentäviisi paria torpparien hevosia ajomiehineen jaettuina kolmeen ruotuun, joissa kussakin siis oli 25 hevosparia. Ajomiehiin ja hevosiin tutustuminen oli minun lapsuudenilojani, ja niinpä teinkin erityisen luettelon, johon merkitsin kaikkien puolentoistasadan hevosen nimen, vieläpä muotokuvankin. Tärkeätä oli mielestäni tietää, mille puolelle harja kaartui; samaten panin muistiin värin ja sukupuolen – niin, olin kiinnittänyt hevoset kirjaani aivan kuin kasvit kiinnitetään paperisuikalein kasvistoon. Niittenhän piti olla irroitettavia, koska siluettien kumpikin puoli oli maalattu vesivärein eri väriseksi aina mallin mukaan; hevosen kyljethän saattoivat olla hyvinkin erilaisia luonnossakin, riippuen etupäässä siitä, mille puolelle harja kaartui. Maahenki sai minut valtoihinsa. Jo aikaisin lumosi minut pelto ja sen tuoksu. Yläluokilla ollessani omistin jo oman, halvalla ostamani hevosen, jolla samoin kuin eräällä talon hevosella sain äestää ja kyntää.”[2]

Emil Cedercreutzin siluettien leikkaustekniikka ulottui tavanomaisista profiilimuotokuvista kuvaamaan muun muassa luonnontunnelmia, kuten kosken kohinaa, sekä laaja-alaisia tapahtumia, esimerkiksi metsäpaloa. Cedercreutzin siluetit olivat erityisesti 1910–1930-luvuilla suosittuja aikakauslehtien kuvituksina. Lisäksi Cedercreutz kuvitti siluetein sekä omaa kirjallista tuotantoaan että muiden kirjailijoiden teoksia.[3]

Emil Cedercreutzin siluetteihin pääset tutustumaan taiteilijan siluettituotantoa esittelevässä pysyvässä näyttelyssämme. Tervetuloa!

Lähteinä käytetty:

[1] Wikipedia: Étienne de Silhouette; Siluetti; Silhouette.

[2] Cedercreutz, Emil 2006 (1939). Yksinäisyyttä ja ihmisvilinää. Kokemäki: Harjulan Kilta ry. 6. painos. s. 39.

[3] Kava, Ritva 1999 (1993). Emil Cedercreutz – Satakunnan eurooppalainen. Kuvanveistäjä kotiseutu- ja museomiehenä. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura. 3. painos. s. 12.

Emil Cedercreutzin museon arkisto.