Käsikivet

Marraskuun kuukauden esineenä Emil Cedercreutzin museo esittelee lukijoilleen Maahengen temppelin perusnäyttelyyn kuuluvat käsikivet, jotka alun perin ovat Harjavallan alueelta.

Käsikiviä käytettiin työvälineenä jyvien jauhamisessa jauhoiksi. Länsi-Suomessa käsikivillä jauhettiin myös maltaat kaljaa tai sahtia varten sekä jauhot makkaran täytteeksi. Itä-Suomessa käsikivillä jauhettiin jauhot rieskaan, kiisseliin ja talkkunaan. Köyhimmillä alueilla käsikivillä hienonnettiin myös pettua.

Materiaaliltaan kuvan käsikivet ovat kiveä ja puuta ja esineenä ne ovat hyväkuntoiset. Käsikivien alla on puusta valmistettu nelikulmainen pöytä, jossa on laidat. Halkaisijaltaan 38 senttimetriä olevat pyöreät ja paksut kivet sijaitsevat nelikulmaisen pöydän keskellä. Jauhamisen myötä syntyneet valmiit jauhot otettiin pois pöydältä sen kulmassa olevan aukon kautta, joka näkyy kuvassa pöydän etukulmassa.

Käsikivistä käytetään paikasta riippuen myös nimiä käsinkivet ja suurantokivet. Länsisuomalaisissa käsikivissä, joita kuvassa oleva kuukauden esine edustaa, kädensijana on yläkiveen tehtyyn reikään sovitettu puinen pulikka. Itäsuomalaisissa käsikivissä tämä väännin on pitkä ja tankomallinen. Kuvan käsikivissä pulikka näkyy kivien päällä olevana kädensijana, josta kiviä saatiin pyöritettyä. Käsikivien aluskivessä on napa ja päällyskiven silmässä puinen tai rautainen esine, jota kutsutaan siiliksi. Siili tarkoittaa alemman kiven napaan yhdistettyä, lyhyttä reiällistä puuta tai rautaa, joka kannattaa ja pyörittää yläkiveä. Jauhojen karkeuteen pystyttiin vaikuttamaan päällimmäisen kiven nostamisella tai laskemisella.

Lähteinä käytetty:

Emil Cedercreutzin museon arkisto.

Kava, Ritva & Nordberg, Henri & Venho, Tuulevi (toim.) (1995). Maahengen temppeli. Opas maaseudun entisaikain elämänmenon tuntemiseen. Toimittaja: Venho, Tuulevi. Emil Cedercretzin museon julkaisuja 6. Kustantaja: Harjulan Kilta ry. s. 57.

Vuorela, Toivo (1979). Kansanperinteen sanakirja. Porvoo: WSOY. s. 218, 428.