Kuvassa Emil Cedercreutzin veistos Pekka-koira. Kuva © Emil Cedercreutzin museo.

Kuva © Emil Cedercreutzin museo

Vahti-Pekka

Emil Cedercreutz, 1932

Viime vuosina Emil Cedercreutzin museon ympäristöön on pystytetty useita pronssiin valettuja kuvanveistäjä ja siluettitaiteilija Emil Cedercreutzin (1879–1949) veistoksia. Teokset ovat osa alueelle rakentuvaa veistospuistoa. Kokonaisuuden tarkoituksena on tuoda monipuolisen kuvanveistäjän kauneimpia ja onnistuneimpia teoksia kävijöiden nähtäville museon luonnonkauniissa joenrantamaisemassa. Valmistuessaan puisto tulee sisältämään noin kaksikymmentä Cedercreutzin veistosta ja samalla se muodostaa taiteilijan tuotantoa esittelevän ainutlaatuisen näyttelyn museon ympäristöön.

Emil Cedercreutzin museo on esitellyt viime vuosina kuukauden esine -sarjassaan muun muassa veistospuistoon pystytettyjä teoksia. Kesäkaudella 2018 puisto sai kaksi uutta teosta, jotka esitellään yleisölle syyskuun ja lokakuun kuukauden esineinä. Tässä kuussa vuorossa on Emil Cedercreutzin koira-aiheinen teos Vahti-Pekka. Veistos kuvaa lähes luonnollisen kokoista saksanpaimenkoira Pekkaa, joka oli taiteilijan oma koira. Alkuperäinen veistos on valmistunut vuonna 1932.

Vahti-Pekkaan ja muihin veistospuiston teoksiin pääset tutustumaan museokäyntisi yhteydessä. Puistosta on myös saatavilla maksuton kartta museon asiakaspalvelusta. Tervetuloa tutustumaan puistoon myös paikan päällä!

 

Lähteinä käytetty:

Kava, Ritva (2008). Työn jälkeen. Emil Cedercreutzin kuvanveistotuotantoa. Kustantaja: Emil Cedercreutzin säätiö. Emil Cedercreutzin museon näyttelyluettelo 12. s. 66.

Emil Cedercreutzin museon arkisto.