Maalataan museolla
Keskiviikkona vietettiin Suomen kuvataiteen päivää ja Helene Schjerfbeckin syntymäpäivää monissa kaupungeissa ympäri maan. Harjavallan Emil Cedercreutzin museo järjesti maalaustapahtuman, jossa osallistujat pääsivät maalaamaan museon piha-alueella.
Haastattelimme tapahtuman taiteilijaa Juha Siirtoa hänen taiteen harrastuksestaan ja elämästään.
”Into taiteeseen on lähtenyt jo kouluaikoina, erityisesti piirustustunneilla,” Juha on kotoisin taiteilijaperheestä, ja sekin on vaikuttanut suuresti intooni taiteilla.
Juha kertoi myös, että taide on hänelle terapiaa, joka auttaa käsittelemään elämän ikäviä asioita. Hän pitää myös rumpujen soittamisesta. ”Parasta taiteessa on se, kun onnistuu ja pääsee sellaiseen tilaan, jossa ajatukset menevät takatilaan ja voi keskittyä täysin,” hän lisäsi.
Tapahtuma oli avoin kaikille halukkaille ja Juha Siirto oli mukana maalaamassa, sekä jakamassa vinkkejä ja inspiraatiota. Museokahvila palveli myös koko tapahtuman ajan.